Mastodon, tuo nykypäivän happobändien isä, äiti ja kieroutunut velipuoli samassa paketissa. Mastodonin biisit ovat järkälemäisiä, mutta jotenkin nelikko onnistuu rikkomaan kaikki mahdolliset kaavat ja saavat monimutkaisetkin sävelkulut toisinaan kuulostamaan hämmästyttävän eteerisiltä. Tämän keikan jäljiltä Mastodon-päissään olevat varmasti lynkkaavat minut tämän kommentin jälkeen, mutta minusta keikka oli korkeintaan keskinkertainen. Biisit ovat hienoja ja bändi on taituruudessaan omassa luokassaan, mutta jokin lavalta jäi välittymättä. Ei pidä ymmärtää väärin, minä pidän suuresti Mastodonista. Leviathan ja Crack The Skye ovat molemmat yksiä hienoimpia rock-albumeita koskaan, mutta bändin livepresenssi ei pääse niiden tasolle. Tämä oli kolmas kerta kun näin Mastodonin ja kaikki kolme keikkaa ovat olleet melko samanlaisia mitä lavaesiintymiseen tulee.
Ai niin, Mastodonia oli hyvin hyvin vaikea kuvata sillä bändillä oli omat, yleisölle kyllä varmasti näyttävät, liikkuvat LED-lamput. Valokuvaajalle ne ovat puhdasta kryptoniittia ja olen hyvin tyytyväinen, että sain edes joitain kuvia keikalta.
Tsekkaa uudet Mastodon-kuvat Popgraphyn galleriasta
Hieman yllättävänä kombinaationa Mastodonin lämppärinä oli Jyväskyläläinen Ghost Brigade. Bändihän on mitä mainioin liveorkesteri, eikä tämäkään kerta ollut pettymys.
Ghost Brigade kuvat Popgraphyn galleriassa
Jonne Aaronin sairasteluista huolimatta Negative veti oivan keikan uudenvuoden aatonaattona. Toki muutaman Negative-keikan nähneenä täytyy todeta,että ei Jonne nyt aivan samalla energiatasolla kuin ennen. Pomppiminen oli ehkä vähäisempää kuin aiemmin, mutta ei se tunnelmaan vaikuttanut. Plussaa Negativen kaltaisille bändeille, jotka käyttävät korvamonitoreja. Ne tekevät valokuvaamisesta hyvin paljon miellyttävämpää. Tietysti kulmamonitorista saa hyvän elementin kuvaan perspektiiviä tuomaan, mutta välillä tuomion pasuunoiden muodostama berliininmuurimuodostelma on tuskastuttava.
Negative Popgraphyn galleriassa
Lemmy vietti jouluaattona, muutama päivä tämän keikan jälkeen, 66-vuotissyntymäpäiviään. Ikäänsä ja elintapoihinsa nähden hän on hyvässä vedossa. Tosin kuvaajan kannalta Lemmy ei ole niitä monipuolisimpia esiintyjiä, mutta herran karhea charmi toivottavasti välittyy kuvistani.
Lemmy ja Motörhead Popgraphyn galleriassa
Tämä oli kolmas kerta kun näin Danko Jonesin keikalla. Ensimmäinen kerta taisi olla We Sweat Blood -kiertueella Tampereen Klubilla vuonna 2003. Seuraava kerta oli Tavastialla 2008 ja nyt vihdoin pääsin kuvaamaan Dankoa ja vieläpä Pakkahuoneelle. Tässä vuosien mittaan olen tullut suhteellisen nirsoksi keikoille ja harvoin keikat jaksavat pitää otteessaan viimeisiin säveliin asti. Danko Jones teki pitkästä aikaa, itseasiassa pariin vuoteen, poikkeuksen tähän.
Siitä huolimatta, että Danko Jones on energinen esiintyjä bändi kärsii mies ja mikrofoni-syndroomasta aivan kuten Apulanta, Kotiteollisuus, The Blanko ja monet muut triot. Laulaja-kitaristin on hankala lähteä työpaikaltaan hortoilemaan ympäri lavaa. Tämä aiheuttaa kuvaajalle pään vaivaa, kun pitää ratkaista sommitelmallista ongelmaa. Kuvasta pitäisi saada menevä ja energinen, mutta kohde jäpittää mikkiständin takana. Mikä neuvoksi? Eri kuvakulmia voi tietysti kokeilla, mutta mikki peittää kasvoja ja ständikin on kokoajan tiellä luoden omituisia linjoja kuvaan. Oikeastaan tähän ei juurikaan ole ratkaisua vaan pitää odotella, että artisti irtaantuu kahleistaan hetkeksi ja iskettävä silloin. Toinen ratkaisu on että yrittää sommitella mahdollisimman mielenkiintoinen kuva niistä aineksista mitkä on tarjolla. Seuraavaksi pähkin tätä samaa ongelmaa Motörheadin keikalla ja todennäköisesti mietin saanko kuulovaurioita tulpista huolimatta.
Danko Jones Popgraphyn galleriassa
Ennen Dankon kaltaista sähikäistä on haastavaa esiintyä. Bändin tarvitsee antaan itsestään enemmän kuin normaalisti jotta setti tuntuisi edes joltain. Atom Notes tosin suoriutui urheasti pestistään Danko Jonesin lämppärinä Pakkahuoneella.
Atom Notes Popgraphyn galleriassa
Kvelertakin kohdalla kävi päässä ajatus että useimmat näkemäni ruotsalaiset ja norjalaiset bändit esiintyvät ihan eri intensiteetillä kuin useimmat suomalaiset bändit. En tiedä mistä tämä johtuu, mutta olen törmännyt siihen usein. Tuntuu että suomalaiset bändit esiintyvät rutiinilla ja harvoin heittäytyvät esiintymiseen kuten naapurimaiden orkesterit. Kvelertak otti lavan heti ensi tahdeista lähtien ilman sen kummempaa alkulämmittelyä. Tällaisten bändien keikkoja on ilo katsella ja kuvata. Kuvausuralleni on sattunut muuta tällainen bändi ja ne lämmittävät aina yhtä paljon.
Kvelertak Popgraphyn galleriassa
Olen nähnyt ja kuvannut Machine Headin nyt kolme kertaa. Bändi ei ole pettänyt kertaakaan. Ei edes vuonna 2009 Porin Sonispheressä, jolloin kitaristi Phil Demmel tuupertui lavalle. Demmel on pitkään kärsinyt vaivasta, jota kutsutaan nimellä kardiogeeninen pyörtyminen. Se aiheuttaa tajunnan menetystä, koska aivot eivät saa tarpeeksi joko verta tai happea.
Tampereen Sorsapuistosalin keikka oli Eight Plague -kiertueen kolmas keikka ja bändi olikin kovassa iskussa. Olen kuunnellut uusinta levyä, Unto The Locustia, viime päivinä hyvin paljon ja mitä enemmän sitä kuuntelee sen paremmaksi levyksi se on osoittautunut. Levyä on syytetty liian pitkistä biiseistä. Kestäähän jo levyn avaava kolmiosainen I Am Hell (Sonata in C#) lähes yhdeksän minuuttia, mutta minua piisien pituudet eivät ole haitanneet. Jo edellisellä levyllä Machine Head esitteli uudistuneen melodisemman linjansa ja Unto The Locust jatkaa tuota kehitystä. Pidin edellisestäkin levystä paljon ja pelkäsin pahoin mitä tästä uudesta levystä tulee. Sen verran korkealle Machine Head oman rimansa nosti The Blackeningilla. Aluksi en oikein päässyt uuteen levyyn sisälle ja ilmestymisen jälkeen levy jäikin hetkeksi lepäämään ilman kuuntelua. Tampereen keikan lähestyessä otin sen uudelleen kuunteluun ja perhana miten se potkaisikin!
Setti oli hyvä valikoima uusia ja vanhoja biisejä.
1 I Am Hell (Sonata in C#)
2 Be Still And Know
3 Imperium
4 Beautiful Mourning
5 The Blood, the Sweat, the Tears
6 Locust
7 This Is The End
8 Aesthetics of Hate
9 Old
10 Darkness Within
11 Bulldozer
12 Ten Ton Hammer
13 Halo
14 Davidian
Machine Head Popgraphyn galleriassa
MH ja DH
Darkest Hourin näkemistä ja kuvaamista olin odottanut pitkään. Hienointa tietenkin oli että DH oli Machine Headin lämppärinä, jolloin saatoin kuvata kaksi suosikkibändeistäni. Saattaisi kuvitella että tällainen asetelma vaikuttaa kuvaamiseen jotenkin, mutta suhtaudun suosikkiorkesterin kuvaamiseen aivan kuten minkä tahansa muunkin bändin taltioimiseen. Muistan toki kun olin ensimmäistä kertaa Tampereen Ratinan stadionilla odottelemassa pääsyä Iron Maidenin kuvauspittiin. Silloin jännitti, mutta sittemmin kuvaustilanteeseen on tottunut artistista huolimatta ja kuvaan rentoutuneesti etsien uusia kuvakulmia ja ilmaisukeinoja. Sillä tavoin yritän kehittää ilmaisuani ja pitää sen jatkuvassa liikkeessä. En halua jämähtää ja urautua ottamaan saman tyyppisiä kuvia vaikka rokkikeikat samaa kaavaa usein noudattavatkin.
Darkest Hourin kuvat galleriassa
