Tammerfest 2011

Tämän vuotisen Tammerfestin kuvaamisen aloitimme kahden hengen voimin, mutta päätimme kolmisin. Rekrytoimme nimittäin keikkojen kuvauksen lomassa uuden kuvaajan, Mikko Pylkön, mukaan Popgraphyyn.

Tammerfest sujui melko perinteisesti päälavojen kolmiakselilla Vuolteentori, Keskustori ja Pakkahuone. Aikatauluista johtuen tänä vuonna ei pienemmille klubeille ehditty tallentamaan tunnelmia. Tunnelmallisesti parhaimpia keikkoja mielestäni olivat The Arkin joutsenlaulu, Kotiteollisuuden ja Doom Unitin parhaat keikat koskaan, Tumppi Varonen & Problems?:in intensiivinen klubisetti, Von Hertzen Brothersin massiivinen progeilu sekä Stam1nan kaikkien kannalta erittäin hikinen Tammerfestin päätöskeikka. Myöskään aina varma Popeda ei pettänyt.

Nyt jo pari vuotta käytössä ollut Keskustorin musta teltta on osoittautunut kuvaamisen kannalta oikein mainioksi. Parhaimmillaan teltassa on tiivis klubitunnelma ja on helppo unohtaa olevansa ulkotilassa. Siitä muistuttaa ainoastaan jalkojen alla oleva mukulakivetys. Pakkahuoneen erinomaisuutta kuvauspaikkana ei voi juurikaan enempää hehkuttaa. Tietysti asiaan vaikuttaa se, että kuvaan pääasiassa kyseisellä areenalla, mutta siitä huolimatta kuvausolosuhteet ovat usein enemmän kuin hyvät ja kuvien onnistuminen vain itsestä kiinni. Valomiehellä on toki osuutensa kuvien onnistumiseen, mutta valokalustosta hyvien valojen suunnittelun ei pitäisi olla kiinni. Sen verran huikeita keikkavaloja olen Pakkahuoneella vuosien mittaan nähnyt.

Tästä Tammerfest 2011 Galleriaan

Popgraphystä paikalla olivat Mia Bergius, Kari Jokinen ja Mikko Pylkkö.

Sauna Open Air 2011

Filed under: Festival — Tags: , , , , , , , — Mia Bergius @ 13:10 June 14, 2011

This years Sauna Open Air GALLERY.

Flow Festival 2010

Filed under: Festival — Tags: , , , , , — Mia Bergius @ 23:03 October 3, 2010

Suvilahti/ Helsinki/ Finland

Some photos from Flow Festival 2010 (Friday)!

GALLERY

(more…)

Palsa´s summer gallery

Filed under: Concert,Festival — Tags: , , , , — Mia Bergius @ 21:10

Festivals, gigs and more!

(more…)

Monsters Of Pop 2010

Filed under: Festival — Tags: , — Mia Bergius @ 21:04

Klubi/ Tampere

(more…)

Ankkarock 2010

14-15.8.2010

(more…)

Sonisphere 2010 Pori

Filed under: Festival — Tags: , , , — Kari Jokinen @ 17:35 August 10, 2010

Large set of photos from Sonisphere Finland

(more…)

Räikkärock 2010

Filed under: Festival — Tags: , , , , — Kari Jokinen @ 00:43 July 27, 2010

Räikkärock 24.7. 2010, Ylöjärvi

(more…)

Tomi Palsa in Ruisrock 2010

Filed under: Festival — Tags: , — Kari Jokinen @ 13:46 July 26, 2010

Ruisrock 2010 Gallery

(more…)

Tammerfest 2010

Filed under: Festival — Tags: , , , , , , , , , — Mia Bergius @ 11:56 July 18, 2010

More photos coming soon!

(more…)

« Newer PostsOlder Posts »