Tyhjentelen jälleen kuvavarastoihini kertyneitä otoksia. Ennen pahinta festivaalikuvien sumaa vuorossa ovat viimeisen puolen vuoden aikana yksittäisillä keikoilla kuvattu materiaali. Lähiviikkoina on luvassa kooste samaan aikajanaan sijoittuneista lukuisten artistien iltamista ja kissanristiäisistä, sisäfestivaaleista, muisto-, vaali- ja syntymäpäivätilaisuuksista ja paljon muusta.
Tämän kattauksen materiaali on tallennettu pääsääntöisesti intiimeissä klubiolosuhteissa tai vielä intiimimmissä teatterisaleissa. Pienemmissä paikoissa kuvaaminen on usein paljon nautinnollisempaa kuin vaikkapa Hartwall Areenan megatähtien konserteissa, varsinkin nykyään kun isot starat eivät päästä kuvaajia miksauskoppia lähemmäs lavarakennelmia. Klubeilla kuvaajat saavat sentään vielä harjoittaa omaa luovuuttaan kuvaustilanteessa.
Artistikatraaseen on tällä kertaa eksynyt paljon kotimaisia nimiä, monet niistä omia suosikkejani, kuten asiaan kuuluu. Radiopuhelimet, Jarkko Martikainen, Olavi Uusivirta, Marko Haavisto & Poutahaukat, PMMP sekä Rättö & Lehtisalo ovat kaikki jo entuudestaan tuttua kauraa Popgraphyn sivuilla, samoin maassamme usein konsertoivat länsinaapurimme The Sounds ja Graveyard.
Sivustoille saatiin vanhojen tuttujen nimien lisäksi iso liuta ensikertalaisiakin; Emilie Autumn, Jake Buggs, Michael Kiwanuka, Thåström ja First Aid Kit ovat uusia nimiä ulkomailta, kotimaasta galleriat Popgraphyyn saivat niin Tundramatiks, Alamaailman vasarat, Death Hawks, Yhteyshenkilöt, Sara kuin Robinkin.
Toivottavasti kuvista on teille iloa!
Tomi Palsa
Kaikki uudet kuvat löytyvät täältä.